Taloudelliset avustukset taloyhtiön ulko-ovien uusimisessa

Kerrostalon sisäänkäynti

Taloyhtiön ulko-ovien uusimiseen saa rahallista tukea, jos uusimisella edistetään rakennuksen esteettömyyttä ja helpotetaan asukkaiden liikkumista eri tiloissa. Tuen myöntää ympäristöministeriön hallinnon alaan kuuluva Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, eli ARA. Avustuksella pyritään motivoimaan taloyhtiöitä estettömään korjausrakentamiseen ja näin edistämään ihmisten tasavertaisuutta ja mahdollisuutta elää omassa kodissa myös silloin, kun liikkuminen on esimerkiksi vanhuuden tai sairauden vuoksi tavallista hankalampaa.

Esteettömyysavustus ulko-oven automatisointiin

Uudisrakentamisessa estettömyys on otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa joten uudemmat kerrostalot täyttävät hyvin määräykset. Esteettömyysasetus ei kuitenkaan sisällytä vastaavaa velvoitetta korjausrakentajille, ellei kyseessä ole rakennuksen laajentaminen. Rakennuksen muutos-ja korjaustöissä tämä asetus on velvoittava silloin, kun alkuperäinen ratkaisu on terveellisyyden tai turvallisuuden kannalta selkeästi haitallinen. Esteettömyysavustuksia myönnettiin vuonna 2019 noin 25 m€.

ARA:n myöntämä esteettömyysavustus on tarkoitettu rahalliseksi tueksi taloyhtiön muutostöihin, joilla mahdollistetaan liikuntarajoitteisten pääsy asuinrakennukseen. Tällaisia muutostöitä ovat muun muassa kulkuluiskien, kaiteiden ja porrashissien rakentaminen, hissien esteettömyyskorjaukset tai ulko-ovien automatisointi. Myös oviaukkojen leventäminen ja kynnysten madaltaminen ovat esteettömyysavustuksen piirissä. Muutostöiden tulee mahdollistaa esimerkiksi rollaattoria tai pyörätuolia käyttävien vapaa kulkeminen rakennukseen ja rakennuksesta pois.

Esteettömyysavustusta voi saada enintään 45% hyväksytyistä korjauskustannuksista ja päätös avustuksen myöntämisestä on pääsääntöisesti saatava ennen muutostöiden aloittamista. Raamin valmistamiin ja asentamiin ulko-oviin on saatavissa mikä tahansa automatisointi, jolla edesautetaan rakennuksen esteettömyyttä sekä helppoa, vapaata ja kevyttä liikkumista kaikille rakennuksen käyttäjille ja asukkaille.

Edellytykset esteettömyysavustukselle

Avustuksen saamisen edellytyksiin kuuluu, että muutostyöt tulee kilpailuttaa ja kustannusten tulee olla kohtuulliset. Korjaustöiden tuloksena tulee olla esteetön kulkureitti ulko-ovelta hissille ja asuinhuoneistoihin. Esteettömyysavustusta hakiessa mukaan liitetään kuvat korjattavasta kohteesta ennen korjaustöitä. Avustuksen maksatusta hakiessa liitetään mukaan kuva korjatusta kohteesta. Esimerkiksi, hakemukseen liitetään kuva ulko-oven kynnyksestä. Esteettömyysasetus lähtee siitä, että kynnyksiä tulisi välttää ja jos sellainen on, niin sen pitäisi olla mahdollisimman matala. Kynnys on liian korkea, jos se on yli 20 mm lattiasta kynnyksen huippuun mitattuna. Maksatuksen yhteydessä liitetään kuva, jossa uusi ulko-ovi on vaihdettu automatisoituun ja jonka kynnys täyttää määräykset.

Täyttääkö pelkkä lukituksen uusiminen avustuksen kriteerit?

Esteettömyysavustus on tarkoitettu tukemaan muutostöitä, jotka helpottavat liikuntarajoitteisten elämää. Näin ollen avustusta ei myönnetä pelkän ulko-oven lukitusjärjestelmän päivittämiseen mobiilikäyttöiseksi tai digitaaliseksi. Lukitusjärjestelmän päivittäminen voidaan kuitenkin avustaa osana ulko-oven automatisointia. Esteettömyysavustusta voi myös saada hissiavustuksen yhteydessä. Jos hissittömään taloyhtiöön rakennetaan hissi, johon ARA myöntää avustusta, voidaan samalla avustaa laajempaa muutostyötä rakennuksen esteettömyyden parantamiseksi ja uusia ulko-ovet esteettömyysavustuksen avulla automatisoituihin esteettömiin ulko-oviin.

Lisätietoa aiheesta:
Taloyhtiöt voivat hakea esteettömyysavustusta ARA:n verkkosivuilta.
Samalta sivulta löytyy myös lisätietoja ARA:n myöntämistä avustuksista.
Lainsäädäntö: Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä.

Lue myös muut kerrostalojen ulko-ovia käsittelevät Raami-artikkelit:
Oven taloudellinen käyttöikä – milloin kerrostalon ulko-ovet kannattaa vaihtaa uusiin?
Oven esteettömyys takaa helppokulkuisuuden kaiken ikäisille asukkaille
Oven potkupelti – välttämätön varuste vai muisto -60-luvulta?

Raami valmistaa vuosittain yli 1500 ulko-ovea ja vastaa yleensä myös kohteiden asentamisesta. Omaamme pitkän kokemuksen korjausrakentamisesta ja suunnittelemme mielellämme myös teidän taloyhtiöönne toimivan ja esteettömän sisäänkäynnin. Ota yhteyttä.

OSALLISTU OVIWEBINAARIIMME